Yritysesittely

Lahden lattia- ja seinäpäällyste Oy on vuonna 1962 perustettu yritys. Yhtiö perustettiin aikoinaan Turkuun ja se toimi silloin Turun Lattiapäällyste Ky:n nimellä. Vuonna 1964 yritys muutti toimintansa Lahteen. Vuonna 1976 yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja nimi muutettiin paremmin toiminnan laajuutta kuvaavaksi lisäämällä siihen viittaus myös seinäpäällysteisiin. LLSP on Lattian ja Seinänpäällyste-liiton jäsen ja on hyväksytty Rakentamisen Laatu RALA ry:n jäseneksi. LLSP toimii koko Suomen alueella ja on erikoistunut kokonaisvaltaiseen urakointiin ja kaikkeen, mikä liittyy lattioiden päällystämiseen.

Meiltä saa ammattitaitoista palvelua seuraavilla alueilla:

    * Mattotyöt
    * Parkettityöt
    * Lautalattiat
    * Kaakelityöt
    * Db-lattiapumppaukset
    * Lattioiden jyrsinnät ja timanttihionnat
    * Epoksi-sekä polyuretaanipinnoitukset
    * Liikuntatilojen erikoispinnoitteet
    * Ampumatilojen kumipinnoitukset

Henkilöstö

 

LLSP:n palveluksessa oli vuoden 2009 lopussa 30 rautaista ammattilaista ja liikevaihto oli viime tilikaudella 5,5 miljoonaa euroa. Haluamme palvella rakennusalan ammattilaisia myös seuraavat 48 vuotta luottaen vuosikymmenien kokemukseemme.

rala_patevyys_web.jpg Lsp-logo.jpg
banneri150.jpg ASV2009.JPG